Ajattelun vahvistaminen opetuksessa

Kirjaan liittyvät materiaalit käyttöösi

Tälle sivulle on koottu materiaalia Ajattelun vahvistaminen opetuksessa kirjaan liittyen. Kirjan voi tilata tästä. Sivulta löydät kuvavirikkeitä yhteisiin keskusteluhetkiin sekä ajattelun työkalupakin, jonka voit halutessasi tulostaa esimerkiksi luokan seinälle.

KUVAVIRIKKEITÄ KRIITTISEEN,
VÄLITTÄVÄÄN JA LUOVAAN
AJATTELUUN

Kuvat ovat hyviä virikkeitä keskusteluihin. Olen koonnut muutamia taideteoksia, joiden tarkoitus on provosoida ajattelua. Pääsette alkuun tarkastelemalla hetken aikaa kuvia ja kirjoittamalla kysymyksiä yhdessä pohdittavaksi. Kuvat avautuvat erilliselle sivulle klikkaamalla kuvan päältä.

Monesti kantaa ottava taide maalaa todellisuudesta tai tulevaisuudesta synkän kuvan. Mikäli käytät tällaista kuvaa, on tärkeää
huolehtia toivon säilymisestä. Oppilaissa ei tulisi synnyttää turhaa ahdistusta tulevasta vaan keskittyä omassa vaikutuspiirissämme oleviin asioihin.

Ympäristö ja kestävä elämäntapa

Piirros provosoi ajattelemaan planeettamme rajallisuutta ja kestokykyä jatkuvan kulutuksen keskellä. Harmaan verhon takaa häämöttää kirkkaan sininen taivas, joka herättää ajatuksia toivosta.

testi

Kuvassa kerrostalot näyttäytyvät pienen puun kiusaajina. Olenko luonnon kiusaaja vai puolustaja?

Myös tämä piirros tuo eteemme kysymykset luonnon rajallisuudesta.


Media

Tämä piirros herättelee ajattelemaan sosiaalisen median roolia elämässämme. Vapauttaako vai vangitseeko kännykkä?

Kuinka paljon näkyvyyttä somessa on kohtuullista? mitä menetän/saan, jos en näy/näyn somessa?

Valeuutiset leviävät nopeammin kuin koskaan. Pienempien oppilaiden kanssa voi käyttää viereistä kuvaa. Se voi toimia tehokkaana ajatusten herättäjänä valeuutisten vakaville vaikutuksille. Voiko ihmisiä oikeasti kuolla valeuutisten seurauksena?

Ajattelun työkalupakki

Ajattelun taidot ovat kuin työkaluja, joiden avulla voimme tavoitella selkeämpää, johdonmukaisempaa ja ymmärrettävämpää viestintää. Voit ladata työkalut omaan käyttöösi tästä.


Esitellessäni niitä oppilaille tuon luokkaan pienen työkalupakkia muistuttavan laukun. Otan sieltä esille yhden paperille laminoidun kuvan kerrallaan. Käsittelemme kyseistä ajattelun työkalua kirjaan kirjoitettujen aktiviteettien avulla. Käytämme ajattelun työkaluja myös kirjallisen tuotoksen jäsentelyssä.

%d bloggaajaa tykkää tästä: